Huhtikuun kukkaväri on kevääseen ehdottomati kuuluva                        
            
Kaikki eivät välttämättä siedä keltaista väriä pihassaan onhan sitä väillä melkeinpä liikaa.
Narsisseista poimin tämän pienen ja pirtsakan pikkunarsissin.Se leviää aika voimakkaasti mutta pysyy pienellä alueella ellei sen sipuleita jaeta.


Keltavuokko on eteläisen Suomen lehtojen ihanuus. Se pärjää kuitenkin myös Keski-Suomessa


Värisauramo, Arnica montana.  Erittäin hyvin leviävä. Jos pihassa on kuiva ja karu aurinkoinen paikka, niin värisauramo on sinne omiaan.


Lilium Aelita. Tavattoman kaunis ruskeatäpäinen liljahybridi. Kukkii yltäkylläisesti elokuulta lähes pakkasiin asti ja tekee itusilmuja, joista sitä voi helposti lisätä. Menestyy tavallisessa puutarhamaassa hyvin eikä ole vaatelias.


Auringontähti, Telekia. Roteva ja isokokoinen loppukesän kukkija. Perhoskasvi.


Isohirvenjuuri, Inula helenium. Toinen isokokoinen loppukesän kukkija. Vetää kuin mesibaari perhosia puoleensa.  Sitä ei juurikaan pääse kuvaamaan ilman, että joku pörrääjä on sen kukassa kiinni.


Kärhöjen joukossa ei ole kovinkaan monta keltakukkaista.  Tässä ensin kiinankärhö, Clematis tangutica.


Sitten Love Child:



Keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus. Luonnonkasvi puutarhassa.


Tarha-alpi, Lysimachia punctata.  Jämäkkä, isohko, nopeasti leviävä ja minusta jotenkin persoonaton.


Pari keltaista ruusukaunotarta.   Maija Hesperia, niin sanottu löytöruusu Helsingin Hesperinapuistosta. Aivan ihastuttava. Kukat yksinkertaiset, heleänkeltaiset. Kukinta heinäkuussa. Pärjää Keski-Suomessa.



Raahen harisoninruusu, Harison's Yellow.  Yltäkylläisen rehevä ja runsas kukinta, tosin melko lyhyen aikaa kestävä.  Pärjää samoin Keski-Suomessa.


Helokki, Oenothera.


Tällä ei ole vielä suomenkielistä nimeä, olkoon vaikka olympiakuisma. Hyperisum olympicum.  Hyvin matala ja maanmyötäinen, kuivan paikan kasvi. Kukat kokoonsa nähden todella näyttävät.


Revonpapu, Thermopsis montana. Jotkut sanovat, että leviää vaarallisen voimakkaasti.Meillä sitä päin vastoin joudutaan pitämään silmällä, ettei häviä kokonaan!


Maksaruoho, Sedunm acre, tuttu pieni kalliokasvi.


Tätä olen pitänyt metsäunikkona, mutta luultavasti se onkin luostariunikko.


Luulen, että tämä on ukontulikukan ja tummantulikukan risteytymä. Siinä on molempien piirteitä.


Lopuksi vielä kielokki.Uvularia grandiflora.  Hyvin viehättävä varjon kasvi, jolla on hailakan vaaleat kukat.